Taikkarin Teatteri

Taikkarin Teatteri

Taidelukion ooppera- ja musiikkiteatteriopiskelijat  yhdessä teatteri-ilmaisun ryhmän kanssa esittävät Mika Siekkisen säveltämän ja Asta Siekkisen käsikirjoittaman Upponalle-lastenoopperan Melartin-salissa 4. ja 5.10. Lavalla nähdään yli 20 Taidelukion opiskelijaa! Musiikkiohjauksesta vastaa Chieko Okabe-Silvasti ja näyttämöohjauksesta Pia-Riitta Stenberg. 

Varaa jo aika kalenteriisi! Tervetuloa! 

TAIKKARIN TEATTERI on koulun oma, tutkiva opetusteatteri, jossa opiskellaan monipuolisesti näyttelijäntyötä sekä muita teatterin ja musiikkiteatterin osa-alueita. Oppiminen perustuu kokemukselliseen prosessiin. TEA 01-05 on näyttelijäntyön opintokokonaisuus. Lisäksi TEA -opintoja voi suorittaa esim. teatterimusiikin säveltämisestä tai tuotannon muissa osa-alueissa. Teatterin kurssitarjontaan kuuluu myös suosittu liveroolipelaamisen eli larppaamisen vuosittain järjestettävä opintojakso.  Myös harrastuneisuudesta tanssin saralla voidaan hyväksilukea kursseja. Teatterin opintojaksoja voivat valita sekä musiikki- että kuvataidelinjalaiset, ja opetus toimiikin koulun sisällä molempia linjoja integroivana tekijänä. 

Teatteriopintojen yhteydessä opiskelija voi suorittaa teatterin lukiodiplomin. Ohjeet tähän löytyvät tästä linkistä. 

Teatteri-ilmaisu 

TEA01 Näyttelijäntyön alkeet, 2 op. 

Opintojaksolla tutustutaan suullisen ja fyysisen teatteri-ilmaisun perusteisiin. Opetus tapahtuu yksinkertaisin, toiminnallisin harjoituksin, joiden tehtävänä on auttaa opiskelijaa ymmärtämään puheen ja liikkeen merkitys ja oppia käyttämään niitä omassa ilmaisussaan, osana ryhmää ja kontaktissa muihin. Opetuksessa kannustetaan ja rohkaistaan yksilöllisyyteen sekä vahvistetaan opiskelijan ilmaisutekniikoita. Mahdollisuuksien mukaan tehdään yhteistyötä esim. äidinkielen ja kirjallisuuden opintojen kanssa. 

TEA02 Näyttelijäntyö, jatko, 2 op. 

Edellyttää TEA01 – opintojakson sisältöjen osaamisen tai vastaavia opintoja (esim. harrastuneisuus). Opintojaksolla tutustutaan suullisen ja fyysisen teatteri-ilmaisun eri muotoihin ja lajityyppeihin. Opetus tapahtuu varioiduin, toiminnallisin harjoituksin, joiden tehtävänä on rohkaista ja haastaa oppilasta laajentamaan jo opittuja taitoja. Opetuksessa kannustetaan ja rohkaistaan tutkimaan yksilöllisen ilmaisukyvyn ääripäitä ja uusia ulottuvuuksia. Opetuksessa painotetaan henkisesti ja fyysisesti turvallista oppimista ja vahvistetaan opiskelijan ilmaisutekniikoita. Tehdään yhteistyötä esim. Omuten kanssa. 

TEA03 Näyttelijäntyö, produktio, 2-6 op. 

Edellyttää TEA01 ja TEA02 -opintojaksojen sisältöjen osaamista. Opintojaksokokonaisuus koostuu teatterituotannon järjestäytymisestä, harjoitusprosessista ja esityskaudesta. Opiskelija pääsee käyttämään ja vahvistamaan aiemmin oppimaansa. Opetus tapahtuu osana kokonaisuutta ja opiskelija kokee harjoitusprosessin eri vaiheet ja oppii ymmärtämään teatterin perusluonnetta kollektiivisena taidemuotona. Tuotannon muut osa-alueet, kuten käsikirjoitus, musiikki, valaistus, äänet, puvustus, maskeeraus, markkinointi jne. tulevat konkreettisiksi prosessin etenemisen myötä. Opiskelija sitoutuu tuotannon vaatimaan harjoitus- ja esitysaikatauluun, tuotannon vaatimien resurssien puitteissa. Tuotannoissa pyritään tekemään vaihdellen yhteistyötä koulun muiden kurssien ja opettajien kanssa. Lisäksi tehdään yhteistyötä ulkopuolisten tahojen kanssa. 

TEA04 Teatterimusiikki ja äänisuunnittelu, 2-4 op. 

Opiskelija säveltää ja/tai sovittaa kulloiseenkin tuotantoon tarvittavaa musiikkia osana sävellys- ja tuotantotiimiä tai suunnittelee ja toteuttaa näytelmän äänimaailmaa. Vaihtoehtoisesti opiskelija toimii tuotannossa muusikkona. 

TEA05 Valo- ja videosuunnittelu, 2op. 

Opintojaksolla opetellaan valaistuksen perusteita sekä käyttämään valaistuslaitteistoa. Luodaan valosuunnitelma teatteriesitykseen sekä ollaan mukana kevarin valototeutuksessa. Opintojaksolla voidaan myös suunnitella ja toteuttaa teatteriesityksen videototeutus. Tämän toteutuksesta vastaavat erityisesti mediaopiskelijat. 

TEA06 Tanssi, 2-4 op. 

Opintojaksosuorituksen voi saada lukioaikaisista, koulun ulkopuolisten opetuksenjärjestäjien taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän opinnoista tai osa-opinnoista. Opiskelija voi myös suunnitella ja harjoituttaa teatteriesityksen koreografian. 

TEA07 Tuotantopracticum, 2-4 op. 

Opintojakso mahdollistaa osallistumisen tuotantoprosessiin suunnittelun, tekniikan tai tuotannon puolella sillä osa-alueella, johon opiskelija osoittaa erityistä kiinnostusta ja tuntemusta. Opintojakso edellyttää itsenäistä työskentelyä osana tuotantokoneistoa. Opintojakson voi suorittaa esim. tarpeistonvalmistuksesta, tuottamisesta, tiedotuksen visuaalisen ilmeen suunnittelusta ja toteuttamisesta, ääni- tai valomiehenä, videotyöstä tms. Tuotantotiimiin kuuluminen edellyttää tarvittaviin tuotantopalavereihin ja harjoituksiin osallistumista, yhteistyötaitoja ja oma-aloitteisuutta. 

TEA08 Larp-opintojakso, 2 op. 

Opintojaksolla tutustutaan liveroolipelaamiseen ja tutkitaan roolihahmojen työstämistä niin näyttelijäntyön kuin roolipelauksenkin näkökulmasta. Improvisaatio- ja eläytymisharjoituksilla haetaan luontevuutta ja turvallisuutta, johon opiskelijat rakentavat hahmot kurssin aikana. Peli on urbaania fantasiaa Life Beyond –maailmassa. 

LARP-opintojakson tunnelmaan pääset oheisesta, ohjaaja Vattu Korhosen koostamasta materiaalista. 

Teatterin lukiodiplomi, 2 op.

Teatteriopintojen yhteydessä opiskelija voi suorittaa teatterin lukiodiplomin. Ohjeet tähän löytyvät tästä linkistä.

TAIKKARIN TEATTERIn vuosittain valmistama teatterituotanto on Taikkarin taidonnäyte, jossa teatterin osa-alueet yhdistyvät ja kursseilla opitut taidot pääsevät vielä uudelle käytännönkokemustasolle. Ohjaajana toimii teatterin ammattilainen. Muiden osa-alueiden opetuksesta vastaavat koulun omat lehtorit tai ao. alan ammattilaiset. Lavalla näyttelijöinä toimivat abiturientit. Näyttämömusiikista ja sen esittämisestä vastaavat Taidelukion omat opiskelijat. Julisteiden ja käsiohjelmien graafinen ilme on kuvataideopiskelijoiden käsialaa.  Tuotantojen tiimoilta tehdään yhteistyötä myös useiden koulun ulkopuolisten tahojen, mm. Savonlinnan Teatterin (puvustus) ja SAMIedun teatteritekniikan linjan (lavastus ja rekvisiitta) kanssa. 

 

 

 

Kultaisen vasikan (2019) orkesteria (Kuva: Minna Niiranen)

 

Ääni- ja valoteknikot Tuntemattoman sotilaan 2017 esityksessä (Kuvaaja ei tiedossa)

 

Tuntematon sotilas 2017 (Kuvaaja ei tiedossa)