Taikkarin bändikonsertti Kauppatorilla

01.06.2022 - 18.00

Taikkarin bändit valloittavat Kauppatorin

Savonlinnan Taidelukio järjestää Kauppatorin kehittämishankkeen kanssa yhteistyössä bändikonsertin Savonlinnan torilla keskiviikkona klo 18.00.

Savonlinnan Taidelukion musiikkilukiossa annetaan opetusta useassa yhteismusisointiaineessa. Esimerkiksi kuluvana lukuvuonna lukiossa on ollut opetuksessa 10 bändiä. Bändit kootaan lukuvuoden alussa ja opettaja ohjaa bändiä läpi koko vuoden. Opiskelu ja treenaus huipentuvat erilaisissa konserteissa, joista tunnetuin on KEVARI. Näiden ohjattujen bändien lisäksi opiskelijoilla on omiakin bändejä.

Lähestyvän kesän kunniaksi järjestetään keskiviikkona 1.6.2022 klo 18 alkaen Savonlinnan Kauppatorilla kaikille avoin bändi-ilta. Savonlinnan Taidelukion kuusi mahtavaa bändiä esiintyvät torilla ja musiikkia on luvassa noin 1,5 tunnin ajan. ”Olisi hienoa saada mahdollisimman suuri joukko savonlinnalaisia nuoria torille kuuntelemaan bändimusaa. Kaupungissamme ei ole liikaa nuorisolle suunnattuja tapahtumia, joten nyt olisi hyvä syy kipaista torille viettämään iloista kesäiltaa”, kannustaa Taidelukion rehtori Reima Härkönen.

Järjestäjät toivottavat kaikki tervetulleiksi tapahtumaan. Bändikonserttiin on vapaa pääsy ja yleisölle on katetut istumapaikat.

Tapahtuma on osa Kauppatorin kehittämishankkeen tapahtumakokeiluja. Hankkeen rahoittajina toimivat Etelä-Savon maakuntaliitto, Sakke ry ja Savonlinnan kaupunki.

Esiintymisjärjestys:

Aava Meriläinen – Trumpetti, Eppu Muinonen – Alttosaksofoni, Emmi Rajala – Tenorisaksofoni, Sara Taskila, Olena Salmenkivi ja Melissa Korhonen – Viulu, Minttu Puurtinen- koskettimet, Onni Salmenkivi- basso, Emma Raikisto- sähkökitara, Mikael Karvinen – rummut, Liisa Tynkkynen ja Olga Laamanen – laulu

Boney M (Bobby Hebb)- Sunny, noin 4 min

Eino Neuvonen – kitara ja taustalaulu, Lenni Kiuru – laulu, Mikael Karvinen – rummut, Myrsky Innanen – Basso

Puhelin Soi (3 min)

Hyvää Ja Kaunista (3 min)

Biisi

Biisi

 

Sara Taskila – Mandoliini, Olga Laamanen – Haitari, Liisa Tynkkynen – Laulu, Emma Raikisto – Cajon, Minttu Puurtinen – Harmooni (Sirkan matkaharmooni), Melissa Korhonen – Viulu

Naamiaisissa – San. ja säv. Sara Taskila, kesto n. 4.5min

Mind goblin: Emil Järvensivu laulu, Topias Paananen rummut, Eppu Muinonen kitara, taustalaulu, Anton Hassinen kiipparit ja Tomi Toitturi basso.

Pienen pojan elämää, Klamydia

Pikkuoravat Jesse Paunonen, kitara, Otto Liimatainen, kitara, Jyry Pietikäinen, laulu, Onni Salmenkivi, laulu ja basso, Verneri Rautiainen, rummut

Eppu Normaali. Kitara Taivas ja Tähdet

Eppu Normaali. Nyt Reppu Jupiset,

 

Emmi Kettunen -laulu, Myrsky Innanen – kitara, Eino Neuvonen – basso, taustalaulu, Minttu Puurtinen – koskettimet, taustalaulu, Helmi Prusila – koskettimet, Mikael Karvinen – rummut

The Most Beautiful Thing (Bruno Major & Finneas Baird O’connell) 4 min
Colors – Black Pumas (Eric Stephon Burton) 3min

 

Cloudwire: Emmi Kettunen, laulu, Olga Laamanen, piano + taustalaulu, Onni Salmenkivi, basso + taustalaulu, Jesse Paunonen, kitara, Verneri Rautiainen, rummut

Save Me (Säv san Salmenkivi)
To Be Loved (säv san Salmenkivi)

Harry Stylesin As It Was

 

Sidewalks: Jyry Pietikäinen, laulu, Onni Salmenkivi, laulu ja basso, Jesse Paunonen, kitara, Myrsky Innanen, kitara, Verneri Rautiainen rummut

Maybe, kesto 3 min. Säv, san Salmenkivi
Dogs/Driver 6 min Säv san Salmenkivi
Blue Room 3 min

—-

Lisätietoja:

Niina Härkönen, 050 3484484, Sakke ry

Reima Härkönen, 044 417 4550, Savonlinnan Taidelukio